Johdanto
Pieni punainen kirja on ensimmäinen Tampereen kaupungin alueelle laadittu kulttuuriympäristöohjelma
Tältä sivulta aukeaa asukaslähtöinen näkökulma Pispalan kulttuuriympäristön arvoihin ja toiveisiin näiden arvojen suojelusta. Ohjelman nimestä voi löytää yhteyksiä niin Tampereen ja Pispalan historiaan kuin myös kulttuuriympäristöjä määrittelevään valtakunnalliseen julkaisuun. (Museoviraston vuonna 1993 julkaisema teos Rakennettu kulttuuriympäristö: valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt tunnetaan tuttavallisemmin Punaisena kirjana).
Miksi kulttuuriympäristöohjelma
Suomessa noin kymmenen vuoden ajan laaditut kulttuuriympäristöohjelmat koetaan useissa kaupungeissa ja kunnissa keskeiseksi osaksi välittää tietoa ja suojata kulttuuriarvoja maankäyttöön liittyvissä kysymyksissä. Tampereen kaupungin alueelle ei vielä ole laadittu koko kaupunkia kattavaa ohjelmaa. Kaupunki ei myöskään virallisesti ole osallistunut tämän ohjelman laatimiseen.
Kaupunginosakirjasta Unelma Pispalasta alkoi vuonna 1992 Tampereen eri kaupunginosia kuvaavan kirjasarjan tuottaminen. Tuolloin, kuten tämänkin ohjelman tekijöinä ovat asukasyhdistyksensä tukemana olleet tavalliset pispalalaiset.
Tarve kulttuuriympäristöohjelman laatimiseen on syntynyt poistavasta saneerauksesta, joka Pispalan maankäytön lähtökohtana ei osoita laantumisen merkkejä. Miljöön asteittainen ja vääjäämätön tuhoutuminen on aktivoinut ruohonjuuritason toimimaan asuinympäristön suojelun puolesta.
Tampereen kaupunkikehitystä linjaavista strategioista on viime vuosi poistettu käsite kulttuuriympäristö.Valtaosan vanhasta rakennuskannastaan tuhonneessa, nuoressa kaupungissa on akuutti tarve myös laajempaan kulttuuriarvojen selvittämiseen.
Toivon mukaan tämä ohjelma toimii rohkaisuna kulttuuriympäristöohjelmien laatimiseen myös muissa kaupunginosissa ja siten nostaa päättäjien ja viranhaltijoiden tietoisuutta kaupunkiympäristön arvojen säilyttämisen tarpeesta.
Pispalan merkitys
Pispala on arvotettu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.
Se on viimeisiä järjestäytymättömästi rakentuneita esikaupunkialueita, jonka alkuperäinen hahmo vielä jollain tavalla on miljöössä hahmotettavissa. Pispala on historiallisen ajan esimerkki Suomen nuoresta kaupungistumisesta, minkä lisäksi sille leimaa antavaa on rakentuminen erityisen tiiviisti jyrkälle moreeniharjulle.
Pispalan historia elää lukuisten työväen taiteilijoiden töissä ja liittyy kiinteästi sisällissodan tapahtumiin sekä Tampereen teollistumiseen. Tehdastyöläisten ja maanviljelijöiden itse suunnittelema ja rakentama Pispala kertoo tekijöidensä kekseliäisyydestä ja yritteliäisyydestä.
Kaksi vuotta ennen Pispalan liittämistä osaksi Tampereen kaupunkia alueella tuli voimaan sen saneerausta ja uudelleen järjestelyä enteillyt rakennuskielto.
Yli neljäkymmentä vuotta jatkuneen kiellon ajan Pispala uinui teknokraattisessa mielessä pysähtynyttä aikaa. Rakennuskielto säilytti Pispalan pienipiirteisen, valtavaa moninaisuutta sisältäneen, yhtenäisen miljöön, mutta vei toisaalta mielenkiinnon vanhojen kiinteistöjen ylläpitoon.
1960-luvun lopulla järjestetyn asemakaavakilpailun ratkaisu Pispalalle oli täydellinen saneeraus.
Kymmenen vuotta kestäneen kaavoitusprosessin jälkeen vuonna 1978 vahvistettu kaava jätti päätöksenteon rakennusten suojelusta niiden omistajille. Vailla suojelumääräyksiä, näennäistä suojelua tarjoava kaava edistää ennen kaikkea asemakaavakilpailun tavoitteen mukaisen “sosiaalisesti korkeatasoisen” asuinalueen muodostumista.
Työläisen (nykyisin yleensä eläkeläisen tai perikunnan viimeisen haaran) myydessä pienen puutalonsa Pispalassa, päätyy se lähes poikkeuksetta uuden omistajan toimesta rakennusjätteeksi ja sen paikan valtaa monin kerroin suurempi betonirakennus.
Kaavan turvin tapahtunutta, kulttuurihistoriallisen miljöön hävittämistä kuvaa retrospektiivisesti yllä mainitun kaavakilpailun, Lauri Viidalta lainattu alkulause, “Isänmaata myytiin”( Tampereen kaupunki 1968, 3)
Asukasillat
Pispalan kulttuurihistoriallisen arvon määrittely sitoutuu kiinteästi alueen työväenluokkaisen historian muuttumiseen yläluokkaiseksi nykypäiväksi. Sosiaalisen- ja yhdyskuntarakenteen muutokset ruokkivat toisiaan. Työväen asuttaman Pispalan niukkuuden ja yhteisöllisyyden historiasta eivät kaikki halua olla tietoisia. Toisille kaupunginosan historia ja sitä ilmentävä rakennettu ympäristö ovat ylpeyden aiheita.
Taloudelliset arvot ovat yksi osa inhimillisen toiminnan vaikuttimia ja ne koetaan voimakkaasti yksityisinä arvoina. Historiallisen rakennuskannan ja kaupunkimiljöön tuhoaminen saattaa edistää yksityistä taloudellista etua, mutta se on poikkeuksetta yleisen edun vastaista.
On arvioitava kriittisesti sitä, mitä tekee itselleen ja perinnölleen sellainen kansa, joka haluaa pyyhkiä pois oma menneisyytensä ilmentymät? Mitä jää jäljelle sellaisesta Pispalasta, jonka maankäyttöä ohjaavat kulttuurihistorialle kuurot arvot?
Rakennus- ja miljöösuojelua puoltava ja toisaalta omistuksenoikeutta (Pispalassa pääsääntöisesti mahdollisuutta vanhan rakennuksen purkamiseen, tontin myyntiin raakamaana ja tehokkaaseen uudisrakentamiseen) korostava kanta ovat molemmat tulleet esille tämän ohjelman valmistelun aikana.
Asukasillat ovat myös osoittaneet jotain oleellista näistä näkemyseroista.
Miljöön suojelua kannattavat asukkaat ovat järjestäytyneet ja pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan maankäyttöön. Omistuksen oikeuden puolestapuhujalla on puolellaan asemakaava, joka ainakin tähän saakka on tehnyt tarpeettomaksi järjestäytymisen. Asukkailla, jotka ovat pystyneet kaavan suomaa purkamis- ja uudisrakennus tilaisuutta käyttämään hyödykseen, ei puolestaan vaikuta olevan suurta tarvetta järjestäytyä tukemaan muiden oikeutta vastaavaan toimintaa.
Suojelun vaikeus
Ohjelmatyön aikana on pyritty löytämään ratkaisua vaikeasti lähestyttävään kysymykseen siitä kuinka maankäytöllisesti kestävämpiin ratkaisuihin päästäisiin Pispalassa astumatta silti kohtuuttomasti maanomistusoikeuden päälle.
Syrjäsen mukaan “pelkästään perustuslain näkökulmasta omaisuuden normaalia, kohtuullista ja järkevää käyttöä on tarkasteltava uusien, kaikkien vastuuta luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä korostavien perustuslain säännösten valossa”(Syrjänen 1999, 112).
Toisin sanoen “omistuksensuoja on [uuden perustuslain myötä] saanut vastapainokseen vahvan hyvää ympäristöä ja yleistä etua painottavan sisältövaatimuksen”(Syrjänen 1999, 109). Maankäytön rajoitusten kohtuullisuutta voidaan siis arvioida useiden erillislakien vaatimusten lisäksi myös perustuslaillisena kysymyksenä.
Vanhojen rakennusten myyminen rakennusmaana on Pispalassa muodostunut tavaksi, josta irrottautuminen on vaikeaa. Vanhan rakennuskannan suojelu ja samanaikaisesti harkitun lisärakentamisen tai laajentamisen mahdollisuus ei yhtälönä kuitenkaan asettane maanomistajalle kohtuuttomia rajoituksia.
Päinvastoin, suojelluista kaupunkimiljöistä muualla saadun kokemuksen perusteella voidaan todeta suojelun vaikuttavan positiivisesti myös kiinteistöjen rahalliseen arvoon.
Pispalan alkuperäistä miljöötä ei laajasti ole osattu pitää resurssina, eikä siten ole huomattu vaihtoehtoisen maankäyttökulttuurin tuomia yleisiä ja yksityisiä etuja.
Pohjimmiltaan kyse on asennemuutoksen vaikeudesta, johon tämäkin ohjelma toivottavasti toimii lääkkeenä.
Pispalassa 28. toukokuuta 2005
Pasi Virtamo